fbpx

Kalastusoppaamme

Kalastusoppaamme

Vuosikymmenten saatossa hankittu vankka kokemus ja sammumaton intohimo kalastamiseen innoitti meitä Fishing Xperience -kalastuspalveluyrityksen perustamiseen. Kalastusoppaamme Kari Koivisto haluaa jakaa parhaat kalapaikkansa asiakkaidemme kanssa, ja tekee kaikkensa, että myös asiakkaamme kokisivat vesillämme elämänsä mieleenpainuvimmat kalastuselämykset.

Fishing Xperiencen perustaja ja omistaja Kari Koivisto aloitti kalastusharrastuksensa jo 70-luvun lopulla, ja on siitä lähtien ollut innokas ja aktiivinen urheilukalastaja. Kalalle on lähdetty aina kun on päästy – kelillä kuin kelillä. Tutuksi ovat tulleet niin heittokalastus, onkiminen kuin pilkkiminenkin. Onkiminen, ja etenkin pilkkiminen, oli vuosia hyvin kilpailupainotteista – niiltä ajoilta Karilla on saavutuksinaan suomenmestaruuksia ja lukuisia edustuksia kansainvälisissä kisoissa kilpailleissa joukkueissa.

Viehekalastuksen jalossa taidossa Koivistolle ovat tulleet tutuksi  modernin hauenkalastuksen lisäksi kuhan ja ahvenen jigikalastuksen eri muodot, perinteisempiäkään kalastustapoja unohtamatta. Näitä kaikkia erilaisia hienoja ja jännittäviä kalastusmenetelmiä haluamme myös teidän kokeilevan veneessämme!

Kalastusopas Koiviston kotivedet sijaitsevat Etelä-Suomessa. Vuosikymmenien aikana paikallistuntemusta ja vankkaa käytännön kokemusta on karttunut erityisesti Helsingin ja Espoon vesialueilta, Tammisaaren saaristosta, Inkoon seudulta, Porvoon ja Sipoon merialueilta ja Särkisalon suurhaukipaikoilta. Koivisto tuntee hyvin myös pääkaupunkiseudun läheisyydessä sijaitsevat suurimmat järvet, kuten Lohjanjärven ja Hiidenveden. 

Kalastusoppaamme Kari Koivisto on suorittanut kalastusoppaan ammattitutkinnon ja hänellä on vuokraveneenkuljettajan pätevyys.

FishingXperience/Kari Koivisto
Kari Koivisto, Kalastusopas AT, Fishing Xperience.