fbpx

Tammisaari

Tammisaari (ruotsiksi Ekenäs) on entinen Suomen kaupunki, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa entisessä Etelä-Suomen läänissä. Tammisaaren kaupunki lakkautettiin vuoden 2009 alussa ja sen tilalle perustettiin yhdessä Karjaan kaupungin ja Pohjan kunnan kanssa Raaseporin kaupunki. Tammisaaren keskustaajama on Raaseporin suurin taajama ja hallinnollinen keskus.

Tammisaaren rannoilta aukeaa upea ja laaja Tammisaaren saaristo, josta osa kuuluu Tammisaaren saariston kansallispuistoon. Tammisaaren – tai Raaseporin, kuten kartoissa nykyisin lukee – 1 300 saaren muodostama sokkeloinen saaristo luotoineen, lahtineen ja hiekkarantoineen on eräs maamme kauneimmista merialueista. Tammisaaren saaristo on hyvin monimuotoinen, ja jaettavissa kolmeen selvästi erilaiseen alueeseen: sisäsaaristoon isoine ja laajoine kaislikkolahtineen, välisaaristoon hajallaan olevine saarineen, ja ulkosaaristoon luotoineen. Kivikoita ja karikoita on selvästi vähemmän kuin Helsingin itäpuolella sijaitsevalla rannikkokaistaleella, ja alueella on paljon laajoja, syvän veden ympäröimiä kaislikkolahtia.

Kalastuskohteena Tammisaaren saaristo on hyvin monipuolinen, etenkin haukea löytyy paljon, mutta myös ahven- ja kuhakannat ovat vahvoja. Kuhat viihtyvät sisäsaariston hieman sameammissa vesissä erinomaisesti. Hyviä hauenkalastuspaikkoja löytyy sisäsaariston kaislikkolahtien lisäksi myös välisaaristosta. Haukia Tammisaaren ympäristöstä saa hyvin koko avovesikauden, tosin kesällä niiden keskikoko tapaa pienentyä isompien haukien siirtyessä syvemmälle. Tammisaaren saaristo on suosittua mökkeilyalueena. Alueella on noin 6 000 mökkiä ja kesähuvilaa, ja rannat on paikoitellen melko täyteen rakennettu, joten vene on alueen kalastuksessa jokseenkin välttämätön.

Lähde kalastamaan Tammisaaren saaristoon!

Lisää tietoa Tammisaaresta

Lähtösatamat Tammisaaressa

Tammisaaren keskustan satama: Tammisaaren keskustan suojainen satama (Pohjoinen Rantakatu 6, 10600 Tammisaari) toimii lähtöpaikkana Tammisaaren ja Pohjanpitäjänlahden kalaisille alueille. Rannassa ja sen läheisyydessä toimii useita ravintoloita sekä majoituspalveluita.

Snappertuna Höstnäs veneluiska: Höstnäsintien päässä sijaitseva veneluiska on lähtöpaikkamme Snappertunan ja Barösundin saariston vesialueille. Lähellä sijaitseva Calliolan kokous- ja tapahtumahotelli  tarjoaa saaristolaishenkistä majoitusta ja suomalaista lähiruokaa.